maanantai 3. toukokuuta 2010

agilityä

huhhuijaa. Ensimmäinen kerta agilityä takana. Harjoiteltiin putkea, keppejä, A-estettä ja hyppyä. Vauhtia ei Citnan suorituksista puutu, malttaminen tahtoi olla vähän vaikeampaa (onneksi on tokossa opetettu hyvästi paikalla olo). Putkea pystyi jo päästä kääntämään hieman eikä ollut ongelmaa. Kepeistä jäi se vaikutelma, ettei ihan hoksannut et mistä tässä on kyse (tämän kouluttajan tekniikka on, että koira ohjataan hihnalla pujottelemaan ja lopussa saa palkan). A-estettä ensin pienellä esteellä ja sitten vasta ulkona isolla, tarkoitus oli pysäyttää koira takatassujen ollessa vielä esteellä. Pienellä esteellä se vielä onnistui, mutta isolla esteellä Citnalla oli niin paljon vauhtia, etten saanut sitä pysähtymään moiseen asentoon. Hyppyjä ei kauheasti ehditty, itsenäisesti sitten otettiin vähän odotellessa vuoroa. Tämä olikin sikäli helppo, että tokohyppyä on jo treenattu Citnan kanssa entuudestaan.

Ei kommentteja: