Harmittavan vähän tullut otettua kuvia Citnasta, joten päätin äsken päivittää tilannetta ja räpsin kuvia.
Citna on jo iso tyttö ja osaa olla paikallaan maassa käskystä, ainakin kotona, hyvästikin sen aikaa, että räpsin kuvia. Palkaksi leikittiin vetoleikkejä.
Myös odota-käsky on hallussa, muuten ei malttanutkaan pysyä kuvausetäisyydellä, vaan tuli melkein syliin etsimään rapsuja ja nuuskimaan kameraa
Ja tässä on Joonaksen aiemmin ottama kuva siitä, kun kävin harjaamassa Citnaa parvekkeella. Oli muuten aika raitis sää, vaikka aurinko paistoikin ihanasti. Samalla myös Citnan eka kerta meidän parvekkeella, pentuna pelkäsin sen mahtuvan raoista tippumaan, nyt pelkään, että hyppää katsomaan jotain lintua ja tipahtaa, vaikka ei pitäisikään olla mahdollista. Ja Citna kyllä kunnioittaa korkealla olemista, ja tästä syystähän se ei rappukäytävässä kulje portaita kuin ensimmäiseen kerrokseen.
Ja loppuun vielä tämmöinen kuva, joka osoittaa miten ihana automaattinen pehmennys meidän kamerassa on. Kameran mielestä Citnan turkki on häiriötä, joten siitä pitää poistaa kaikki yksityiskohdat... Kuvaa ei ole muokattu muuten kuin rajattu.
P.S. Viime yönä ei Citna ollut tehnyt yöpissaa :) toivossa on hyvä elää :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti