Citnan pennut ovat syntyneet 30.8. ja kävin katsomassa niitä 2vk 5vrk ikäisinä. Valitettavasti kameran asetusten säätäminen ei ollut minulla oikeen hallussa ja kuvat vaativat melkosen paljon jälkikäteistyötä, että niistä saa selvää. Tässä kuitenkin yksi kuva maistiaisiksi, jossa kaikki neljä pentua ovat:
Citna on 29.6.2008 syntynyt lapinporokoira-narttu. Citnan nimi tulee saamenkielisestä hiiltä tarkoittavasta sanasta.
tiistai 28. syyskuuta 2010
perjantai 6. elokuuta 2010
Mammalomalainen
Niin se vaan on aika vierähtänyt, ja Citna sijoituskoirana tekee ensimmäiset pentunsa Sagaberran kenneliin (http://www.sagaberra.net/). Nyt on jo ultrassa todettu pieniä koiran alkuja ja niinpä Citna lähtee tässä kuussa Rovaniemelle mammalomailemaan.
Raskaana oleminen on vaikuttanut Citnan ruokahaluun: ennen kaikkiruokainen hauva on lopettanut syömästä omia raksujaan sellaisenaan ja porkkana ei maistunut muutaman kerran jälkeen enää. Nyt onkin sitten sekoitettu yrjölänpuuroa yms. raksuihin, että söisi tarpeeksi. Muuten onneksi ruoka näyttäisi maittavan, mut pikkasen on jännässä pitänyt et mikä kelpaa ja mikä ei.
Nyt sitten vaan totutellaan ajatukseen koirattomasta elämästä reilun parin kuukauden ajaksi. Ikävähän sitä tulee ja kuka siivoaa muruset lattialta, kun Citna ei ole kotona?
maanantai 7. kesäkuuta 2010
Agilityn alkeet takana
Niin tuli käytyä 6 kertaa agilityn alkeita
Viimeisellä kerralla otettiin rata, ensin pienemmissä paloissa ja sitten kokonaisuutena. Rata oli seuraavanlainen: pussi, putki, hyppy, putki, rengas, hyppy. Citnalla onnistui yllättävän hyvin kokonaisuutena rata, kunhan vaan sai rauhoiteltua sitä niin, että malttoi keskittyä ohjaukseeni. Lämmin tuli itsellekin, kun molemmat putket piti ehtiä kohdalta näyttämään, että Citna meni ne. Aiemmin ne kyllä meni ongelmitta, nyt ilmeisesti seuraavan ryhmän alkamista odottelemaan tulleet koirakot myös häiritsivät Citnan keskittymistä.
Kouluttajan kommentit oli jotain kuumakallesta ja ei ihan helposta koirasta. Kuitenkin potentiaalia on kovasti, kuhan vaan maltti riittää. Ja vauhti ei tuntuis olevan Citnan ongelma... Jatkokurssille ei olla vielä ilmoittauduttu, harkitaan vielä et miten ja milloin tästä jatketaan.
maanantai 3. toukokuuta 2010
agilityä
huhhuijaa. Ensimmäinen kerta agilityä takana. Harjoiteltiin putkea, keppejä, A-estettä ja hyppyä. Vauhtia ei Citnan suorituksista puutu, malttaminen tahtoi olla vähän vaikeampaa (onneksi on tokossa opetettu hyvästi paikalla olo). Putkea pystyi jo päästä kääntämään hieman eikä ollut ongelmaa. Kepeistä jäi se vaikutelma, ettei ihan hoksannut et mistä tässä on kyse (tämän kouluttajan tekniikka on, että koira ohjataan hihnalla pujottelemaan ja lopussa saa palkan). A-estettä ensin pienellä esteellä ja sitten vasta ulkona isolla, tarkoitus oli pysäyttää koira takatassujen ollessa vielä esteellä. Pienellä esteellä se vielä onnistui, mutta isolla esteellä Citnalla oli niin paljon vauhtia, etten saanut sitä pysähtymään moiseen asentoon. Hyppyjä ei kauheasti ehditty, itsenäisesti sitten otettiin vähän odotellessa vuoroa. Tämä olikin sikäli helppo, että tokohyppyä on jo treenattu Citnan kanssa entuudestaan.
perjantai 30. huhtikuuta 2010
hauskaa vappua
Citnasta vappupallot on vähintäänkin epäilyttäviä, ja kun niihin tarkemmin tutustui varovaisesti tassulla tökkimällä, muut pallot kestivät kohtelun paitsi pitkulainen. Nyt Citna kierteleekin palloja koskematta niihin (juuri tätä kirjoittaessa kävi nuuhkimassa yhtä).
Muita kuulumisia, aloitamme agilityn alkeet maanantaina, toivottavasti nyt ei alkaisi juoksut ainakaan 1,5 kuukauteen. Alkeiskurssi kestää 6 kertaa ja sisältönä on esteihin tutustumista ja kun esteet ovat tuttuja niin pieniä sarjoja ja radan pätkiä.
tiistai 30. maaliskuuta 2010
Terveystulokset
Citna kävi 12.3. virallisessa tarkastuksessa ja nyt tulokset ovat nähtävissä kennelliiton jalostustietokannassa, koiranetissä.
Siellä lukee seuraavat tulokset:
- Silmät: ei todettuja silmäsairauksia
- Polvilumpio: 0/0 (siis terveet, polvet pysyvät hyvin paikoillaan)
- kyynärnivel: 0/0 (eli terveet)
- lonkkanivel: A/A (eli paras mahdollinen arvio lonkista)
Hienot tulokset siis :)
tiistai 16. helmikuuta 2010
Hirveä
Joonaksen mielestä tämmöinen kimpale oli pakkasessa tiellä, joten Citna sai kunnian pienentää sitä. Sen verran suuri pala oli alunperin, että kokonaan en uskaltanut antaa pienen koiran sitä ahmia.
Tässäpä siis muutama herkuttelukuva, joita Joonas tilanteesta nappasi
maanantai 15. helmikuuta 2010
Pullia
Leivottiinpa (tai Helka leipoi) pullia… Pikku hauva tykkää kovasti leipomisesta, koska aina jää likaisia astioita :)
Ei kai tässä muuta lisättävää. Citna tykkää.
torstai 4. helmikuuta 2010
Olen ylpeä
Takaoven eteen oli taas satanut lunta niin, että takaoven käytön seurauksena lunta tuli sisällekin. Päätin aamulenkin sijasta mennä viettämään aikaa takapihalle ja samalla lakaista takaoven edustaa. Citna hieman haukahteli välillä aina jollekin, mutta lopetti kuitenkin helposti. Huomasin, että takapihan takana olevan talon pihaan ajoi auto ja otin Citnan luokse ja käskin istua. Jokin ärsyke oli liikaa, ja citna nousi ylös, mutta ei lähtenyt aidalle haukkumaan. Otin vahvemman käskyn, maa, käyttöön (olisi pitänyt heti alkuun, mutta ajatus ei oikein kulkenut) ja Citna oli kiltisti. Samaan syssyyn pääsivät toisen tien toisella puolella asuvan naapurin villakoirat pihalle ja aloittivat kuoronsa, mutta Citna oli silti paikallaan ja hiljaa! palkkasin ja toistin käskyn, vapautin kun naapurissa kuulosti rauhoittuneen. Olivat kuitenkin yhä ulkona ja kun havaitsivat Citnan liikkuvan meidän pihalla aloittivat uudestaan haukkumisen. Mitä tekee Citna?! tulee mun luokse tahtomaan namia ihan hiljaa! oon niin hämmentynyt ja ylpeä, että en oo ihan varma enää edes siitä, että kerkesinkö itse edes tahtoa Citnaa luokse ennen kuin se oli jo kontaktissa :D Valitettavasti taskunameista oli vain murusia jäljellä joten annoin muruset palkaksi ja tultiin sisälle jossa saikin käristystä.
Tuntuu niin uskomattomalta, etenkin kun eilen Citnan piti huutaa ihan kaikesta lenkillä.
lauantai 16. tammikuuta 2010
Heppa hommissa
Noora pyysi Joonasta kuvaamaan ratsastusta ja samalla avautui tilaisuus viedä Citna katselemaan heppoja, jotka ovat tottuneet koiriin. Olihan ne aluksi hirmusen pelottavia ja niille piti huutaa ahkerasti, mutta ihme ja kumma kyllä Citna myös hiljeni ja siltä sai kontaktiakin. Tässä kuvakertomus:
Kolme ensimmäistä kuvaa ei oikeastaan paljasta mitään siitä, että missä ollaankaan, mutta keskimmäisessä kuvassa näyte kontaktista. Harmillisesti kuvassa ei näy, että kameran toisella puolella laitetaan hevosta kärryjen eteen :D
Tässä siis reipas pieni porokoira yhteislenkillä hevosen kanssa:
Tallissa käytiin sisälläkin pyörähtämässä, siellä Citna käyttäytyi yllättävän hyvin. Vasta, kun joku hevonen katsoi Citnaa tarkemmin niin piti ruveta elämöimään. Nooran hoitoheppaan, "Paksuun", tutustutiin tallissa hieman lähemminkin, kun Paksu sieti hyvin pientä jännittynyttä koiraa. Annoin Citnalle hihnaa niin Citnan reaktio oli mennä ihan Paksun eteen, aloittaa siinä hirveä metelöinti tehden samalla leikkikumarruksia häntä heiluen. Otappas siitä sitten selvää, että miten se kuvittelee ison hevosen reakoivan moiseen :P
Tallirauhan säilyttämiseksi tallissa en antanut räkyttää ja poistuttiinkin sitten ulos odottelemaan, että Noora saa laitettua Paksun valmiiksi. Sitten alkulämmittelyksi käytiin käveleskelemässä tiellä ja suureksi yllätyksekseni Citna meni ihan nätisti omaa laitaansa, suurin huuto tuli siitä, että Paksu ja Noora kävivät vähän kauenpana kääntymässä ja Citna huusi perään äänensävyllä, joka on tullut tutuksi jos esim. lenkillä Joonas meneekin eri suuntaan mitä minä ja Citna. Eli siis "ei saa jättää mua"-huutoa :o Yllättävää kyllä, takaisin päin tullessa tuli vastaankin hevosia ja niille haukahdeltiin vasta kun olivat jo oikeastaan ohi.
Olen ylpeä Citnasta <3 Oletin, että reissun tuloksena saan Citnan kontaktiin, vaikka se näkee hevosen, en, että voisin kulkea hevosen vierellä ja Citnasta se on ihan OK.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)