lauantai 27. syyskuuta 2008

Kuvia, kuvia, kuvia

Saatiin lainata viikonlopuksi Ollilta kunnon kameraa, kiitos siitä. Nyt on Citnasta sitten kuvia, kuvia ja kuvia ja Pessikin pääsi muutamaan kuvaan livahtamaan. Pessi oli perjantaina hoidossa pari tuntia, leikkikuvat ovat perjantain ulkoilureissulta. Vähemmän asiaa, enemmän kuvia tällä kertaa. Kuvissa on tällä kertaa myös yksityiskohtia. Klikkaamalla kuvaa saat isomman version.










keskiviikko 24. syyskuuta 2008

Pystykorvahauva

Meidän hauvalla on viimein noussut se toinenkin korva pystyyn. Näyttää vielä aika hölmöltä, kun pienessä päässä on suunnattoman suuret pystyt korvat. Alkaa muutenkin hauva paisua semmoisella vauhdilla, että kasvamisen huomaa itsekin eikä tarvi vain uskoa kavereita, jotka väittävät koiran muka kasvaneen.



Saisi vielä rauhoittua, kun on vielä kovin vallaton. Minulla ainakin loppuu välillä ymmärrys, kun Citna vaan juoksee ja riehuu ja juoksee ja riehuu ja…

tiistai 23. syyskuuta 2008

Rokotuksen jälkeinen päivä

Tänään Citnasta on selvästi havaittavissa, että eilen on nukuttu päivällä tavallista enemmän. Citna yritti kolmisen kertaa herättää ennen kello seitsemää, jolloin herätyskellokin meinasi, että on aika nousta ylös. Meinaa itseäni vähän jo väsyttää, mutta Citnan vauhtiahan se ei hidasta.

Päivän ensimmäisen luennon jälkeen (8-10) tulin takaisin kotiin ja totesin Citnalla olleen tylsää. Olkkarin sohvapöydälle oli unohtunut suihkepullo, kuulakärkikynä, nenäliinoja ja suttupaperi. Nämä esineet löytyivät pureskeltuina lattialta ja suihkepullossa ollut vesi ei ihan ollut pysynyt suihkepullossa. Myös pöytäliina oli lähtenyt liikkeelle, se oli vain juuri ja juuri pyödällä.



Eipä siinä sitten auttanut kuin siivota jäljet ja mennä koiran kanssa ulos siksi aikaa mikä jäljellä oli. Käytiin leikkimässä pallolla aidatulla alueella vähän matkan päässä, ehkä vähän helpotti Citnankin turhautumista. Vaikka kotiin palatessa Citna meinasikin ulkona, että hän voisi leikkiä vielä talkkarinkin kanssa.

Opiskelemaan kuitenkin täytyi palata ja Citna joutui olemaan puoli kahdestatoista seitsemään taas yksin. Tällä kertaa ei löytynyt tuhoja, mutta koira löytyi sohvalta. Citna juoksi ympäri sohvaa päästellen sellaista hassua ikinää ja ilmeisesti yritti löytää sopivaa paikkaa laskeutua alas. Olisikohan päivänaikana tullut huonosti sohvalta alas, koska aiemminkin on jäänyt merkkejä siitä, että sohvalla on käyty. Hankalaa sinänsä, kun tuota sohvaa on vaikea suojatakaan mitenkään niin ettei se sinne pääsisi.

Todettiin myös tänään, että kylmä kaurapuuro on aika liisterimäistä. Citna ei ollut syönyt sille jätettyä kaurapuuroa ja nyt katsottaessa se sitä maisteli. Ilmeisesti maussa ei ollut vikaa vaan koostumuksessa :D Citna varovasti veti pikkuisen palasen etuhampaillaan puuroa ja sitten mässytti sitä hyvin työlääntyneen näköisenä. Jäi sitten puuro syömättä kun oli niin tahmaista :) Seuraavalla kerralla pitää muistaa tarjota puuro haaleana, ei kylmänä.

Lisäys: Kaurapuuron ominaisuudet olivat kummalliset haaleanakin. Se ei lähde kiposta nuolemalla, sitä ei oiken voi purra ja jos haukkaa niin sitten se tarttuu kuonoon. Jäi sitten ihmettelyn asteelle seuraavanakin aamuna syöminen.

maanantai 22. syyskuuta 2008

Ensimmäinen rokotus

Käytiin tänään hakemassa ensimmäinen rokotus Citnalle. Tuli paljon uutta ja ihmeellistä matkalla, sillä samalla kertaa Citna matkusti ensimmäistä kertaa bussissa ja Oulun keskustassakaan ei olla aiemmin käyty. Bussissa vähän piti haukahtaa toiselle koiralle, mutta muuten meni tosi hienosti. Keskustassa taas suurin ihmetys taisi olla puiston suihkulähteessä oleva patsas :) Sille piti murista kauan aikaa. 

Eläinlääkärin vastaanottohuoneessa hieman piti haukkua toisia koiria ja pitihän välillä siihen riemuun yhtyä kun toiset koirat haukkuivat toisiaan. Huomioiden sen, että Citna yleensä ulkona haukkuu kaikki koirat ja monesti ihmisetkin niin vastaanottohuoneessa meni todella hienosti. Citnahan malttoi olla pitkiä aikoja hiljaakin, vaikka sisään tulikin Samjedi. Pelottavinta reissussa oli se, kun nostettiin pöydälle ja eläinlääkäri halusi kattoa silmiä, korvia, hampaita ja muutenkin tunnustella. Hampaista Citna ei ollut moksiskaan, mutta muut toimenpiteet oli vähän arveluttavia. Rokotusta Citna ei edes tajunnut vaan söi innoissaan eläinlääkärin tarjoamia herkkuja. 

Kotiin päästyä Citna on lähinnä nukkunut, ei ihmeemmin ole jaksanut leikkiä. Vähän äsken jo katsottiin kynsienleikkuutakin, jopa 4 kynttä on leikattu (ja jokaisen jälkeen on saanut herkkuja). Näytti kuitenkin jo neljännen kynnen jälkeen, ettei enää jaksa niin jätettiin loput vielä myöhemmäksi ajankohdaksi. Yllättävän nätisti kuitenkin onnistuu, etukäteen pelkäsin ettei se onnistu mitenkään.

lauantai 13. syyskuuta 2008

monenlaista

Onpas ollut kiireinen viikko tai oikeastaan pari viikkoa. Opiskelut on alkaneet ja Citnan yksinolot venyneet. Pisin aika yksinolossa on ollut 2+6 tuntia. Eli siis mentiin 8:lta alkavalle luennolle ja tulin 10:n jälkeen takaisin käyttämään Citnaa ulkona ja antamassa ruokaa ja muutenkin pitämässä seuraa. Yliopistolle takaisin puoli kahdentoista aikaan ja kotiin pääsin vasta viiden jälkeen. Hienosti oli Citna jaksanut.

"Mikähän tässä nyt on homman nimi?"
Kameran jalusta oli mielenkiintoinen

Olen ollut laiska, enkä ole jaksanut kirjoittaa tänne pitkään aikaan mitään, joten kirjoitan nyt sitten kaikki yhteen kirjoitukseen. Kerran on Citna käynyt puntarilla, se oli Rovaniemen reissun yhteydessä. Painoksi todettiin suunnilleen kuusi kiloa. Ja ellei tietoisuus painosta ole tuonut psyykkistä painontunnetta, Citnalle on kertynyt tuon jälkeen lisää painoa aika hyvästi :) Nyt myös ensimmäistä kertaa itse huomaan, että Citna on kasvanut (naapurit on sanonut sitä jo jonkin aikaa). Kasvamisen huomaa mm. siitä, että Citnan nostaessa etutassut keittiön tuolille, kuono yltää jo pyödänreunalle. Tätähän ei ole toki aiemminkaan sallittu. Toinen mistä kasvamisen on alkanut huomaamaan on kun ottaa koiran syliin. Ei olla vielä harjoiteltu rappujen kiipeämistä, joten monesti kannan Citnan alas kun ei jaksa ootella hissiä. Hissiin Citna kyllä osaa mennä itsekin. Ja sitten tietenkin leikkikaveri Pessi on kutistunut :) Citna alkaa olla jo isompi.

Yksinoloihin palatakseni, merkit vähän viittaavat siihen, että Citna on oppinut hyppäämään sohvalle. Yhden kerran olen löytänyt sen sohvalta, ja silloin se vaikutti siltä, ettei se vielä tiennyt miten sieltä pääsee alas. Sen jälkeen sohvalta on kuitenkin siirtynyt lattialle poissaollessamme sohvatyyny ja toisella kertaa sohvan selkänojalle jäänyt pahvilaatikko, jonka sisällä oli muovirasia. Yllättäen siitä pahvilaatikosta oli kulmista havaittavissa pienten hampaitten jälkiä.

Citna ja koivonpalanen

Aivan ihanaksi puruleluksi on osoittautunut Sirpalta saatu koivunpalanen. Aktivointipallo on ollut myös kovassa käytössä. Ainakun tietää joutuvansa olemaan luennolla Citnan ruoka-aikaan täytän pallon ja jätän sen Citnalle lattialle lähtiessä. Kun tullaan takaisin, pallo on monesti tyhjä tai siellä on vain pari raksua, joita on ollut hankala sieltä saada. Välillä tulee annettua sille kotona ollessakin ruoka pallossa. Citnahan syö vielä neljä ateriaa päivässä, joten monestikin yksi ateria päivällä jää väkisinkin jonkun luennon alle.

Koivunpalanen


Ensimmäinen rokotusaikakin on nyt sitten varattu. Matokuuri on juuti menossa, tänään viimeinen tabletti kolmen päivän annostuksessa. Ensimmäinen tabletti tuli suunnilleen 5 tuntia syönnin jälkeen ylös, mutta toinen pysyi jo ihan hyvin sisällä.

Oppimisessa on edistytty niin, että seisominen sujuu jo useimmiten. Pikkuhiljaa on ruvettu siihen liitäämään käskyä. Lisäksi on harjoiteltu pallon hakemista, kun saatiin Citnan mielestä aivan ihana tennispallo, joka ei valitettavasti kestä Citnan mielestä luontevinta leikkimistä: pinnan puremista. Pikkaisen on jo huovuttunut pallon pinta, mutta se on oivallinen lelu harjoitella noutamista. Ainakun pallon tuo niin se vaihdetaan makkaraan ja sitten taas saa pallon takaisin tai ainakin pallo heitetään noudettavaksi. Kohta kyllä alkaa olla liian ahdasta leikkiä tätä olkkarissa :)

Hassut korvat :)

Sisäsiisteys... no, ulos tulee pissa silloin kun itse on tarpeeksi tarkkana ja aktiivisena huomatakseen vihjeet. Paperille ei olla erikseen opetettu, mutta ehkä noin puolet sisälle tulleista osuu paperille, suurin osa muista tulee parin metrin säteelle paperista ja loput.. Lopuissa vaikuttaa aika paljon se, miten huolellisesti edelliset hutipissat on siivottu.

Pölynimuriinkin tutustuttiin tänään. Hiljaisena se oli kiinnostava, muttei erityisen kummallinen. Kun sitten laitettiin virrat päälle niin johan se oli pelottava ja sille piti haukkua. Istuskeltiin imurin läheisyydessä niin, että Citna sai katella kummastusta selän takaa. Loppujen lopuksi Joonaksen leikkiessä Citnan kanssa sain ihan rauhassa imuroida sohvan ja lattian. Citna kävi vain pari kertaa kattomassa, että mikähän tässä on homman nimi :)

sunnuntai 7. syyskuuta 2008

Rovaniemen reissu

Käytiin palauttamassa lainassa ollut kesäauto Rovaniemelle. Citna oli matkassa ja matkusti todella kiltisti peräkontissa. Vain liikkeelle lähtiessä huusi hetken ilmeisesti, koska jäi yksin peräkoppiin. Yksiäkään pissoja ei tullut autoon ja muutenkin matka sujui mukavasti. Automatkustaminen kelpaa varmaan Citnalle ihan hyvin, kunhan opitaan olemaan yksin. Sen perusteella, mitä ollaan koiraa kuunneltu sen jäätyä yksin, se huutaa ensimmäiset 10–60 minuuttia riippuen lähinnä väsymysasteesta.

Äidiltäni saimme koiruudelle oman pallon ja palan koivua. Puu taitaa olla jostain syystä mukavampi hampaille kuin puruluu? Mielellään tuntuu rouskuttavan koivua eikä se pikkuisen hampaista juuri kulu ainakaan vielä. Kauhulla odotamme pysyvien hampaiden kasvamista.

perjantai 5. syyskuuta 2008

Kiellettyjä herkkuja

Huoh. Helka löysi sitten tänään ensimmäiset oikeat tuhot: yksin ollessaan Citna oli kiskonut seinästä jatkoroikan irti ja mussuttanut sitten johdon päätä havaittavasti. Lisäsin myös johdon päähän ja muihin sähköjohtoihin, jotka ovat koiran korkeudella, huomattavan kerroksen Tabascoa. Toivottavasti se vähentää Citnan intoa purra johtoja silloin, kun on pakko jäädä yksin kotiin. Onneksi tämänkertaiset tuhot olivat sellaiset, että johto oli selvästi kiskaistu irti seinästä ja pureksittu sitten johdon päätä, ei itse johtoa.

Joka aamu Citna käy yhä haukkaamassa sängyn pehmeää puista päätyä, mutta nyt kun siinä on Habanero-Tabasco pinnoite, pureskelu jää ensimmäiseen kosketukseen. Ainakaan vielä ei ole ollut havaittavissa mahan sekoilua tai muitakaan oireita; toivottavasti tuo käsittely on riittävän koiraystävällinen ja tehokas. Toki siihen yhdistetään myös kielto, mutta varsinkin yksin olevaa koiraa on vaikea kieltää johtojen suhteen ja sängyn alla piilossa olevasta koirasta on vaikea sanoa pelkän äänen perusteella voiko kieltää vai ei.

torstai 4. syyskuuta 2008

pitkä viikko

Tällä viikolla alkoi luennot ja samalla Citnalla pidemmät yksinolot. Tiistaina ja keskiviikkona Citna huusi suurimman osan ajasta, jonka oli yksin kotona ja kun Citna kuuli meidän tulleen eteiseen, olohuoneesta (katsottiin paremmaksi, että Citna on vain olohuoneessa) alkoi kuulua kauheaa huutoa. Istuttiin sitten hyvän aikaa keittiössä oottelemassa Citnan rauhoittumista. Vikinä ja ulina alkoi uudestaan kun Citna pääsi olohuoneesta pois, mutta hetken kuluttua rauhoittui.

Tänään yksinolon kanssa kävi niin onnistuneesti, että päästiin sisälle ja olohuoneeseen ennen kuin Citnasta pääsi ääntäkään. Puolisen tuntia aiemmin oltiin kuunneltu "itkuhälyttimestä", että Citna on hereillä, tassuttelee ja välillä vähän kokeeksi vinkaisee. Yksinolojen seurauksena kotona ollessa Citna pitää tarkasti silmällä (usein nukkuessaankin) ettei mennä hukkaan.


Aamuisin Citna on ottanu tavaksi, että jos ei herätä kun hän herättää, niin sitten jyystetään sängyn koristepuuta. Joonas herää tähän välittömästi, vaikkakaan (tietääkseni) ei huomioi koiraa. Aluksi yritettiin laittaa suuvettä, mutta koristepuu oli silti mukavaa (suuvesi on toiminut jotenkuten muualla). Joonas sai asiasta tarpeekseen ja maustoi sängyn habanero tabascolla - hyvin tulisella mausteella siis. Illalla näytti, että paperilla pyyhitty mauste on pennusta ihanaa nuolla, mutta aamun tulos oli kuitenkin se, että minä en herännyt eikä minua herätetty asian takia. Sen sijaan Citna keksi kirjahyllyssä olevan pahvilaatikon... Saatiin sitten jatkaa unia kahdeksaan asti, jolloin Citna oli uudestaan vauhdissa ja herätyskello soimassa.

tiistai 2. syyskuuta 2008

Mullistava uutuustuote

Oletko koskaan yrittänyt poistaa kananrasvatahraa uunin pellistä? Mahdotonta poistaa, eikö vain? Astianpesuaineella peseminen on toivotonta, rasva vain ilmestyy jostain kellumaan huuhteluveteen. Yhdeksän viikon tuotekehityksen jälkeen löysimme ratkaisun ongelmiin! Uusi, mullistava Citna-esipesuri puhdistaa kananrasvan pinnasta kuin pinnasta. Esipesun jälkeen vain tiskaat astiat tavallisesti ja tahrat ovat tiessään.

Eli paistoimme kanaa uunissa ja rasva tarttui metalliseen peltiin eikä lähtenyt astianpesuaineella. Citna puhdisti rasvan pois haltioitunut ilme kasvoillaan. Slurps slurps slurps. Pitää muistaa jatkossa, että esipesu on helpointa jättää ammattilaisille.