perjantai 29. elokuuta 2008

Eilisen ja tämän päivän kuulumiset

Eilen aamupäivällä Citna sai tutustua lapinporokoira Kitaan, joka oli pikkuisen mielestä aluksi hyvin pelottava ja sille täytyi ensin haukkua ja murista. Tahdoinkin, että Citna saisi tutustua Kitaan, koska kaikki naapurien koirat ovat pelottavia ja niille pitää murista ja räyhätä. Vähän aikaa katseltuaan Citnalle selvästi tuli mieliteko mennä leikkimään toisen kanssa, mutta toinen oli siihen liian iso ja pelottava. Kitan kääntäessä selkänsä Citna uskalsi lähestyä muutamalla askeleella, mutta heti kun Kita kääntyi katsomaan Citna juoksi jalkoihini turvaan. Lopputuloksena kuitenkin Citna uskalsi koskea toisen häntään ja toisen ollessa makuulla kömpiä tämän selän ylitse. Mutta leikkikaveriksi Kitalle Citna koki olevansa vielä liian pieni ja muistutti Kitaakin vinkaisemalla jo ennen kuin toinen ehti koskea.



Illemmalla käytiin järven rannalla olevalla isolla nurmikentällä, että Citna sai juosta irti. Todettiin, että vaikka se ei ole kovin kaukana, niin ei Citnan paljon tarvi kasvaa ettei sitä enää kanneta sinne. Vaikka osan matkaa Citna nytkin tallusti niin meinasi vähän käsissä tuntua kotiin päästyä :) Nurmella juokseminen oli Citnan mielestä kivaa, mutta ehkä vieläkin kivempaa oli mässyttää ruohoa ja kukkia. Luoksetuloja tehtiin useita ja reippaasti Citna tulikin. Muutenkin Citna piti huolta siitä, ettei jäänyt liian kauaksi.



Tänään Citna leikki vuorostaan Pessin kanssa, telmivät puolitoista tuntia ulkona. Kovasti tämän jälkeen oli Citnalla väsy ja sitä käytettiinkin säälimättä hyväksi: Citna jätettiin aktivointipallon kanssa kotiin ennen kuin Citna ehti nukahtaa ja mentiin yliopistolle syömään. Joonaksen hienosta "itkuhälyttimestä" kuunneltiin miten Citna oli alkanut vinkumaan jäätyään yksin. Vinkumisen seassa oli hassuja ulvahduksia ja lopuksi muutama haukahdus. Yliopistolle päästyämme (n. 15min) Citna oli jo hiljaa, taisi olla mennnyt nukkumaan. Kun tultiin kotiin, Citna löytyi unisena omalta nukkumapaikaltaan ja jaksoi tulla ainoastaan Joonaksen syliin jatkamaan uniaan. Hieno suoritus pikkuneidiltä!

Ei kommentteja: