lauantai 23. elokuuta 2008

Ensimmäinen päivä

Nyt se on sitten tapahtunut. Helka sai viimein ikuisuuksia odottamansa koiran. Citna on nyt 7-viikkoinen lapinporokoira-narttu ja aivan uskomattoman aktiivinen otus. Kaikki paikat pitää käydä tutkimassa ja haistelemassa ja kaikkea pitää päästä puremaan.

Avasimme Citnalle blogin, koska kuitenkin pitää kertoa kaikille sukulaisille ja suurelle osalle kaveripiiriä mikä tämä Citna on koiriaan. Tavoitteena olisi kirjoitella riittävän kattavasti että ei tarvitsisi kaikkia perustietoja toistaa ihan kaikille ;)



Kun haimme koiraa, tapasimme samalla sen emon ja toisen nartun samasta pentueesta. Citna oli selvästi aktiivisempi, kun taas toinen pentu oli hieman enemmän varovainen. Silti kuitenkin juuri se toinen pentu onnistui käymään uimassa pihalla olleessa suihkulähteessä–näkemättä jäi työnsikö Citna sen veteen leikin tuoksinassa vai oliko se oma vahinko. Citnakin sai osansa vedestä, mutta ei kastunut kovin pahasti. Sisko oli kastumisen jälkeen aika nolona, toivottavasti ei saanut pysyviä traumoja vedestä.


Kotona pelottavimmaksi paikaksi tähän mennessä on osoittautunut kerrostalon rappukäytävä. Se, ja ilmeisesti sen seurauksena eteinen, ovat aivan kauheita paikkoja. Vaikuttaisi vähän, että emo on ollut pöydän alla, sillä ruokaillessa Citnakin tahtoi olla pöydän alla. Muutenkin tuntuu viihtyvän nojatuolin alla piilossa tai turvassa Helkan sylissä.

Ei kommentteja: